2000-luvun hittibändi Indica Kainuun Musiikkijuhliin – yhtye tekee paluun festivaalilavoille

Indica palaa keikkalavoille yhdeksän vuoden tauon jälkeen

 

2000-luvun merkittävimpiin suomalaisyhtyeisiin kuuluva Indica palaa kesällä keikkalavoille reilun yhdeksän vuoden tauon jälkeen. Supersuositun rock-yhtyeen omaleimaista soundia luonnehtivat solisti Jonsu Salomaan lauluääni, konstailemattomat sävellykset sekä ikuisuuden ja ajattomuuden kysymyksiä henkivät sanoitukset, joissa on mukana ripaus kansanrunoutta. Indican jättihittejä ovat muun muassa Ikuinen virta, Scarlett, Vuorien taa ja Linnansa vanki sekä tuoreimpana julkaisuna Vuonna 95.

Kainuun Musiikkijuhlien lavalla nähdään yhtyeen nykyinen kokoonpano, johon kuuluvat laulaja Jonsu Salomaa, basisti Heini Säisä, kosketinsoittaja Sirkku Karvonen sekä rumpali Alina Toivanen.

“Festivaaleille pitkän tauon jälkeen paluun tekevä Indica täydentää Musiikkijuhlien ohjelmistoa upeasti”, iloitsee Kainuun Musiikkijuhlien promoottori Tommi Mäki.

Kahdella lavalla kotimaisia ja kansainvälisiä tähtiä

 

Musiikkijuhlilla nähdään lisäksi laaja kattaus jo aiemmin julkaistuja tähtiartisteja; Lauri Tähkä, Samu Haber, Kuumaa, Anna Puu, Maija Vilkkumaa, Inna, Ressu Redford, Portion Boys, Erika Vikman, Happoradio, Viivi, Aikakone, Petri Nygård, Pasi ja Anssi, Basic Element sekä DJ Ice K.

Tapahtuman ruoka- ja juomamaailma sekä oheisohjelmisto julkaistaan myöhemmin kevään aikana.

Kainuun Musiikkijuhlien ohjelmistossa:

PERJANTAI 9.6.

Samu Haber
Portion Boys
Anna Puu
Maija Vilkkumaa
VIIVI
Petri Nygård
Aikakone
Pasi ja Anssi
DJ Ice K

LAUANTAI 10.6.

Lauri Tähkä
INNA (ROM)
Erika Vikman
Happoradio
Ressu Redford
Indica
KUUMAA
Basic Element (SWE)
DJ Ice K

Lue myös nämä