Lauri Tähkä, Anna Puu ja vuoden yhtye Kuumaa Kainuun Musiikkijuhliin – päiväkohtainen ohjelma julkaistu

Kainuun Musiikkijuhlat järjestetään kesäkuun alussa 9.-10.6. Kajaanihallin ja Kaupunginlammen ympäristössä. Viime kesänä 10 000 kävijää kerännyt tapahtuma julkaisee nyt ohjelmaansa kuusi uutta esiintyjää. Kahdella lavalla nähdään aiemmin julkaistujen artistien lisäksi mm. Lauri Tähkä, KUUMAA, Anna Puu, Maija Vilkkumaa, Ressu Redford sekä DJ Ice K. Samalla festivaali julkaisee päiväkohtaisen ohjelman ja myyntiin tulevat kaikki lipputyypit.

Mukana Emma-voittaja KUUMAA ja pop-ikoni Anna Puu

Kajaanissa kajahtaa, kun toiveartisti Lauri Tähkä esittää tulevan kesän ainoan Kainuun maakunnan keikkansa Musiikkijuhlien lavalla. Ajankohtaista pop-musiikkia tarjoilevat Vuoden yhtye -palkinnon Emma-gaalassa voittanut KUUMAA sekä Suomen suosituimpiin lauluntekijöihin kuuluvat Anna Puu ja Maija Vilkkumaa. Nostalgista tunnelmaa lavalle tuovat legendaarisista hiteistään tunnettu Ressu Redford sekä dance-musiikin monitaituri DJ Ice K.

Lisäksi Musiikkijuhlilla nähdään jo aiemmin julkaistut tähtiartistit; Sunrise Avenue -yhtyeestä suosioon noussut Samu Haber sekä romanialaisartisti INNA. Mukana ovat myös mm. Portion Boys, Erika Vikman, Happoradio, VIIVI, Aikakone, Petri Nygård, Pasi ja Anssi sekä Basic Element.

Kainuun Musiikkijuhlien promoottori Tommi Mäen mukaan tapahtuman ohjelmahankinnassa onnistuttiin erinomaisesti.

“Lauri Tähkän yksi kesän ainoista keikoista koko suomessa nähdään päälavalla lauantaina 10.6. yhtenä pääesiintyjistämme. Tuo on taatusti erittäin odotettu hetki. Kyseessä on myös kainuulaisten toivotuin artisti. Saimme kesän 2022 asiakaskyselyyn yli 1000 vastausta ja juuri Tähkä oli kyselyn selkeästi toivotuin artisti. Tuommekin suurella innolla Suomen ykkös-iskelmänimen ensimmäistä kertaa vuosiin kainuuseen. Nyt julkaistu ohjelmisto täydentää hienosti aikaisemmat julkistukset ja Musiikkijuhlien musiikillinen ohjelmisto on lähes valmis. Odotamme tulevan kesän festivaaliin jälleen 10 000 kävijää oheistapahtumineen ja kävijöitä odotetaan ympäri Suomen. Tulemme myöhemmin vielä julkistamaan tapahtuman laadukkaan ruoka- ja juomapuolen näytteilleasettajat sekä festivaalin muun oheisohjelman. – Tommi Mäki. Kainuun Musiikkijuhlien promoottori 

 

Päiväkohtainen ohjelma julki ja kaikki liput myynnissä

Kainuun Musiikkijuhlien päiväkohtainen ohjelma on nyt julkaistu ja kaikki lipputyypit ovat myynnissä Lippu.fi:ssä.

Lue myös nämä

Uusi artistijulkaisu! JVG Kainuun Musiikkijuhliin ensi kesänä

Kainuun Musiikkijuhlat tuo jälleen musiikin, ruoan ja juoman juhlan Kajaanihallin ja Kaupunginlammen ympäristöön 16.-17.8.2024. Kaksipäiväisen festivaalin artistikattaukseen on kiinnitetty loppuunmyydyllä olympiastadionilla viime kesänä esiintynyt ja

Kiitos Kainuun Musiikkijuhlat 2023 – nähdään elokuussa 2024!

Kajaanihallin ja Kaupunginlammen vehreässä ympäristössä 9.-10.6.2023 järjestetty Kainuun Musiikkijuhlat oli jälleen kävijämenestys. Vuodesta 2014 lähtien järjestetyn festivaalin kahdella lavalla yleisöä villitsivät maailmantähdet sekä kotimaan kärkinimet.